Nuorten rokotussuoja

Nuoruus, hulluus ja hullaantuminen - ihana aika, mutta myös riskejä sisältävä ja joskus riskit oikeasti realisoituvat.

Kouluterveydenhuollossa ylläpidetään rokotusohjelmaa, jonka neuvola on aloittanut. Sen mukaisesti lapset saavat koulussa tehosterokotuksen 14 - 15 vuoden iässä kurkkumätää, jäykkäkouristusta ja hinkuyskää vastaan.

Länsimaissa, myös Suomessa nuoret aloittavat seksuaalielämän keskimäärin 16 - 17 vuoden iässä - tytöt hieman poikia aiemmin. Kyselytutkimukset ovat myös osoittaneet, että jo 25 % peruskoulun 8-luokkalaisista on kuitenkin ollut jo yhdynnässä. Riskikäyttäytyminen eli suojaamaton seksi on tavallista nuorilla. Kaikesta valistuksesta huolimatta ensimmäisessä yhdynnässä ei juuri koskaan käytetä kondomia ja neljäsosa nuorista jättää jatkossakin kondomit pois. Syynä ei niinkään ole tiedon puute, vaan erilaiset uskomukset ja häveliäisyyteen liittyvät seikat. Esimerkiksi nuoret uskovat, että tautiriskien kannalta turvallisen partnerin voi erottaa siististä ulkonäöstä ja hyvistä käytöstavoista. Tai että kondomin kantaminen varmuuden vuoksi nuoren tytön käsilaukussa antaa kuvan "huonosta naisesta". Vaatimuksen kondomin käytöstä rakastelun aikana voi myös tulkita epäluottamuksen osoitukseksi toisen uskollisuutta kohtaan.

Suojaamattomassa yhdynnässä on mahdollisuus monen eri taudin leviämiseen. Näitä tauteja ovat mm.  klamydia, HIV, tippuri, kuppa, papillomavirusinfektiot ja B-hepatiitti. Rokotuksia ei ole olemassa kaikkiin näihin tauteihin, mutta papillomavirusinfektioihin ja B-hepatiittiin on olemassa turvalliset ja tehokkaat rokotteet. Tutkimusten mukaan: 1) riski saada sukupuolitauti ei nosta seksuaalielämän aloittamiskynnystä niillä nuorilla, jotka ovat seksuaalielämän aloittamisesta kiinnostuneita, 2) ehkäisyneuvonta ja kondomien ilmaisjakelu ei varhenna seksuaalielämän aloitusta ja  3) koulussa tapahtuva kannustaminen ja opastus seksuaalielämän aloittamisen viivästyttämisestä aikuisikään on ollut täysin tehotonta. Edellä olevista tutkimuksista voidaan hyvin päätellä, että rokottaminen sukupuolisessa kanssakäymisessä leviäviä tauteja vastaan ei lisää riskiä suojaamattoman seksin harrastamisesta, eikä kannusta nuoria aloittamaan varhaista seksuaalielämää.

Koska valistus ja kondomien ilmainenkaan jakelu ei riittävällä tavalla suojaa nuoria vakavilta sukupuolisessa kanssakäymisessä leviäviltä taudeilta on hyvin perusteltua suositella rokottamaan nuoret hyvissä ajoin ennen 14 vuoden ikää sekä B-hepatiittia että papillomavirustauteja vastaan. Molemmat taudit ovat erittäin yleisiä. B-hepatiitin kantajia on maapallolla arviolta yli 400 miljoonaa eli useampi kuin joka 20. ihminen ja papillomavirustartunta löytyy joka kolmannelta yliopisto-opiskelijalta. Pahimassa tapauksessa kummankin tartunnan lopputuloksena voi ilmaantua hengenvaarallinen syöpä.